Kohti rikkaampaa tunne-elämää
Lupa tuntea
Mirja Sinkkosen ja Paula Tähtisen kirja Lupa tuntea tarjoaa välineitä rikkaampaan ja tasa-arvoisempaan tunne-elämään.
- Tärkeitä tunne-elämän taitoja voi oppia vielä aikuisenakin, kirjoittajat Sinkkonen ja Tähtinen vakuuttavat.
‑ Toista ihmistä tunteet vievät äärestä laitaan, toiselle mikään ei tunnu miltään. Halusimmepa tai emme, tavalliseen elämään ja arkeen kuuluu monenlaisia tunteita, toteaa Kansan Raamattuseuran kristillisen toipumistyön vetäjä Paula Tähtinen.
Hän on viime aikoina pohtinut tunteita ja niiden merkitystä enemmänkin. Syy tähän on juuri ilmestynyt kirja Lupa tuntea. Tämä yhteistyössä psykoterapeutti Mirja Sinkkosen kanssa syntynyt kirja on jatkoa heidän muutama vuosi sitten ilmestyneelle kirjalleen (Karas-Sana 2006).
‑ Siinä on pari lukua tunteista ja ajattelimme, että seuraavaksi tarvittaisiin kirja, jossa keskitytään tunne-elämän asioihin. Pian myös Krito-ryhmiltä ja työntekijöiltä tuli pyyntöjä saada lisää aineistoa aiheesta.
Arvoa tunteille
‑ Kirja tarjoaa välineitä tunteiden tunnistamiseen ja nimeämiseen. Se on tarkoitettu ihmiselle, joka etsii omaa tapaansa tuntea ja kokea asioita. Tunteet ovat keskeinen osa ihmisen hyvinvointia, vaikka tunteista väliin vähätellen puhutaankin, Paula Tähtinen kertoo.
‑ Ihminen on luotu tuntevaksi. Tunteet antavat elämälle väriä ja syvyyttä.
Tunteet saatetaan kokea kuitenkin jotenkin kiusallisina tai jopa pelottavina, varsinkin jos meillä ei ole aikaa tai taitoa selvitellä niitä. Silloin haluamme vain sysätä ne jonnekin syrjään.
‑ Jossain vaiheessa ihminen kuitenkin huomaa, että tunteiden torjuminen tuottaa ennemmin tai myöhemmin ongelmia.
Jos tunteensa on aina työntänyt vain komeron pohjalle tai pakastimeen, niiden tunnistamista ja ilmaisemista voi joutua opettelemaan. Se voi olla kutsu uuteen, jota ei kannata pelätä, Paula Tähtinen rohkaisee.
‑ Ja turvallisessa ryhmässä sitä on hyvä opetella, Mirja Sinkkonen kannustaa. Siinä ollaan ihmisiä, ryhmässä toiset toimivat peileinä. Syntyy yhteys ja havaitaan: ihmisen elämä on tällaista.
Älä ohita sisintäsi
Kirjassa otetaan esiin kahdeksan eri tunnetta. Ryhmän kokoontumiskertoja on suunniteltu kymmenen, mutta aineistoa riittää useampaankin. Kirja sisältää suomalaisten ihmisten kokemuksia, teoriaa ja kysymyksiä pohdittavaksi.
Kaikki eivät kuitenkaan ole ryhmäihmisiä tai sellaista ei ole lähellä.
‑ Kirjaa voi aivan hyvin käyttää myös itsekseen ja kirjoittaa ajatuksiaan vaikka paperille tai mennä keskustelemaan jonkun sielunhoitajan kanssa, Paula Tähtinen kuvaa kirjan käyttötapoja.
Krito-ryhmässä asioita voi käsitellä monin tavoin, puhua ja kirjoittaa ja yhteinen rukouskin on tärkeä osa ryhmän työskentelyä. Ryhmässä voi itse päättää, mitä on valmis kertomaan toisille.
Tutkimuksissa on Paula Tähtisen mukaan todettu, että parhaiten stressaavista kokemuksista toipuvat ne, joilla on taito tunnistaa ja käsitellä tunteitaan.
‑ Asioiden pyöritteleminen vain omassa mielessä ei vie asioita eteenpäin. Toipuminen tapahtuu suhteessa toisiin, on se sitten yksi ihminen tai ryhmä.
‑ Vertaisryhmässä kenenkään ei tarvitse hävetä omaa elämäänsä. Yksityisvastaanotolla asetelma terapeutti–potilas saattaa herättää häpeää. Ryhmässä ollaan kaikki saman asian äärellä.
‑ Omaa sisintään ei kannata ohittaa. Tunne-elämän taitoja voi oppia vielä aikuisenakin, Mirja Sinkkonen ja Paula Tähtinen vakuuttavat.
Sillanakentaja 3 / 09
|